Oon miettinyt omaa lamaannustani ja synkkyyttäni. Eikö voisi kääntää päätään poispäin ja tarttua tulevaan? Pyyhkiä pois ja astua uuteen.
Monelle sattuu paljon pahempaa. Elämä tulee ja tekee jotain, eikä mikään ole enää koskaan samaa. Ei elämän kolhuja ja turpiin saamisia kai kuitenkaan voi mitata ja vertailla, mutta konteksti ja mittasuhteet auttavat ymmärtämään mistä on kyse. Helpompaa kerätä palasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti