onneton?

Mitäs sitten kun kaikki on saavutettu? Istun valkoisella sohvallani ensimmäisessä kodissani. Maanantaiaamuna odottaa vakkarityö, jossa viihdyn. Helsingistä on tullut koti. Voi varmasti todeta, että mulla on perhettä, tuttuja, kavereita ja ystäviä. Silti tuntuu, että jotain puuttuu. Moni asia jo saavutettu, isot palaset loksahtaneet paikoilleen. On paljon mistä olla kiitollinen. Miksi ei sitten tunnu siltä?

Ihmisen on niin helppoa elää "sitten kun" -elämää. Mä taidan olla erityisen lahjakas siinä. Ottaa koville huomata, ettei elämästä tullutkaan sellaista kuin nuorempana unelmoi. Tuli paljon sellaista mitä ei osannut odottaa. Siihen mahtuu iloisia yllätyksiä, mutta myös pettymyksiä. Ja onhan tätä elämää, jos Luoja suo, jäljellä unelmillekin. Olisi helppoa, jos olisi aikuinen, joka ymmärtää, ettei tarvitse olla koko ajan onnen huumassa. Arkinen aherrus, sen jatkuvuus voi sekin kai olla onnea. Vai voiko?