keskiviikko 8. lokakuuta 2008

virhearviointi

Luulin, että olen varsinainen puhuja. Että löydän sanat vailla vaikeutta. Että sanat on minulle ominta, helpointa. Ei se nyt aivan niinkään ole. Vaikeaksi sen tekee rehellisyyden ja avoimuuden vaatimus. Höpöjä puhuu kuka vaan, aito sanoo sydämestään kaiken.

Eikä aina tiedä itsekään vastausta siihen, mitä toinen tivaa.
Aina ei tahdo itselleen kaikkea myöntää, saatika sanoa toiselle ääneen.


Onneksi on niitä, joilla on aikaa odottaa,
että saan sanat muodostettua.

Joilla ei ole kiire, jotka eivät lähde.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

se on rakkautta