viestintää

Puhun puhumasta päästyäni. Se on kutakuinkin minulle ainoa tapa jäsennellä suuret asiat, ymmärtää ne. Puhun vaikeista asioista erityisen paljon. Toivon kuitenkin, etten ole sellainen ihminen, joka kaataa sisuksistaan kaiken mielipahan ensimmäisen vastaantulijan päälle. Sellaiset ihmiset ovat raskasta seuraa. Toivon myös, etten ota toisilta puheenvuoroja. Tai sulje korviani toisen tauoilta. Ihminen sanoo yleensä tärkeimmän vasta viimeisenä, tauon jälkeen. Ikään kuin jälkikirjoituksena. P.s. Rakastan sinua.

Ihmisiä kuunnellessa oppii paljon heistä. "Sitä suu puhuu mitä sydän on täynnä". Mietin mitä puheeni kertoo minusta. Saako kuulija, jolle puran mieltäni sellaisen kuvan minusta, että olen pelokas ja epävarma, täysin hukassa? Minun on vaikea tehdä päätöksiä ja pyrin pysymään rajojen sisällä, täyttämään itselleni asettamani odotukset? Ehkä juuri siitä syystä valikoin kuuntelijani tarkasti. Tahdon puhua ihmiselle, joka näkee mistä tulen ja millainen oikeasti olen. Tai on ainakin avoin sille mitä olen, eikä lyö leimoja tai lokeroi minua. En puhu sellaiselle, joka sokeutuu puheestani, joka ei näe kokonaisuutta.

Kuuntelen työkseni muita. Käännän merkityksiä ja pyrin löytämään puheesta punaisen langan. Yritän ymmärtää mihin puhuja pyrkii, mikä hänen tavoitteensa on. Se on usein hämmentävää ja turhauttavaa. Jään monen työpäivän jälkeen ihmettelemään sitä kuinka ihmiset ovat niin erilaisia.

Lopuksi kultajyvänen sinulle, joka olet mies. Opi tämä: naiset puhuvat keskenään. Niin se vain on. Ja hyvin usein tämän seikan sivuuttaminen aiheuttaa sinulle hankaluuksia.